Puheenjohtajan pörinää, helmikuu 2020

Tervetuloa lukemaan yhdistyksen uusia nettisivuja, joiden yleisilmettä on parannettu ja siitä on tehty käyttäjäystävällisempi. Samat asiat on sisällytetty etupalkkiin kuin vanhassakin, mutta linkityksen niin blogien kuin Demokraatti-lehden sivuille on parannettu. Sieltä pääsee lukemaan ministereiden ja muidenkin kirjoituksia.

Samassa yhteydessä myös puolueen jäsenrekisteri uusittiin ja samalla poistettiin henkilöitä rekisteristä, maksamattomien jäsenmaksujen, puolueesta eroamisen tai kuoleman johdosta. Tämä tarkennus aiheutti sen, että meidänkin yhdistyksessä kävi henkilömäärän lasku. Uusi tietosuojalaki edellyttää ajantasalla olevaa rekisterin ylläpitoa.

Onko Mikkelissä sitten menty hyvään suuntaan? 1,5% korotus palkkaverotukseen on helmikuun jälkeen näkynyt mikkeliläisten palkkapussissa sekä eläkeläisen taloudessa. Meidän jokaisen käteen jäävä osuus on pienentynyt ja sillä on tultava toimeen. Nähtäväksi jää riittävätkö korotukset pitämään kunnan taloutta tasapainossa, vai pysyykö edes näillä korotuksilla? Mikkelissä väkiluku laski

viime vuonna 239 henkilöllä ja ollen nyt 54278. Koko Etelä-Savon väkimäärä väheni viime vuonna 1719 asukkaalla. Väkimäärän vähentyessä verokertymä ennusteet eivät toteudu ja se tulee vaikuttamaan lopulliseen talousarvioon.

Essoten taloustilanne ei ole helpottumassa. Tänäkin vuonna ollaan menossa kymmenen miljoonaa alijäämäiseksi. Summa varmaan kasvaa vielä tästäkin, sillä tulevia palkankorotuksia ei ole tälle vuodelle budjetoitu. Säästökohteita on haettu ja nyt näyttää siltä, että 110 henkilötyövuotta on vähennystarve tällä hetkellä. Toivottavasti näillä toimenpiteillä voidaan katsoa pitemmälle aikavälille, eikä vain vuotta kerrallaan.

Mikkelin kaupungin taloudenhoidossa paineet kasvavat, essote,verokertymät ja Otavan Opiston jälkimaksut tulevat pitämään pussin suun tiukalla. Peruspalvelut hoidetaan, mutta mistä muusta sitten otetaan tarvittavat säästöt, omaisuuden myynnillä? Siinä on kaupungin hallituksella pähkäilemistä.

Vappu lähestyy ,työväenjuhlaa juhlitaan ja kesäkuussa pidetään puoluekokous Tampereella. Puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja, toivottavasti ehdokkaana on Sanna Marin. Hänen pääministerikauden aikana on kannatusluvut nousseet.

Kari Ojala, puheenjohtaja