Kalle Nieminen

Ehdokasnumero 154

Olen Kalle Nieminen, 73-vuotias eläkkeellä oleva terveystarkastaja ja entinen SM- ja maajoukkuetason jalkapalloilija.

Olen tehnyt pitkän uran Mikkelin kaupungin terveysvalvonnan palveluksessa ja vaikuttanut kaupunginvaltuutettuna päätöksenteossa neljällä eri vuosikymmenellä. Olen ollut aina myös aktiivinen yhdistys- ja seuratoimija. Olin mukana perustamassa Mikkelin Kissat ry:tä vuonna 1981 ja toimin pitkään seuran puheenjohtajana. Vaikutin myös Kuntien Teknillisten Keskusliitto KTK ry:ssä (nykyisin KTK Tekniikan asiantuntijat ry) ja toimin pitkään liiton Mikkelin alueen (10 kuntaa) neuvottelujärjestön puheenjohtajana, sekä Ympäristö- ja terveysalan tekniset ry:n hallituksessa.

Tällä hetkellä toimin Mikalo Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana ja olen varavaltuutettu. Vaikutan myös tehostettua palveluasumista ja ikääntyneiden vuokrataloasumista tuottavan Kotikaari ry:n hallituksessa. Aikaisemmin olen toiminut muun muassa nuoriso-, luonnonvara-, ympäristö- ja teknisessä lautakunnassa. Näistä viimeisimmässä toimin yhtäjaksoisesti 12 vuotta, joista kahdeksan vuotta toimin lautakunnan puheenjohtajana. Lisäksi omaan kokemusta kaupunginhallituksesta kahdeksan vuoden ajalta. Näissä tehtävissä sain monipuolisen ja kattavan kokemuksen eri hallinnonaloilta ja pystyin myös toimimaan eri puolueiden kanssa Mikkelin hyväksi.

Olen ehdolla kuntavaaleissa, sillä haluan osaltani vaikuttaa Mikkelin peruspalveluiden ja elinvoimaisuuden kehitykseen. Mikkelin elinvoimaisuutta voidaan vahvistaa luomalla yrityksille järkevän kaavoituksen avulla kiinnostavia yritystoiminnan alueita. Kaupungin talous tulee saada jälleen vakaalle pohjalle, sillä vain tämän avulla pystymme varmistamaan toimivan päivähoidon, varhaiskasvatuksen ja opetuksen. Kaupungin tulee huolehtia omistamiensa kiinteistöjen kunnossapidosta ja tarjota näitä mahdollisuuksien mukaan edukkaasti järjestö- ja yritystoiminnan käyttöön. Katuinfrastruktuurista on pidettävä huolta, sillä tämän laiminlyönti johtaa pitkällä aikavälillä kohonneisiin korjauskustannuksiin.

Tulevien päättäjien tulee löytää yhteinen suuntalinja Mikkelin pitkän aikavälin kehitykselle ja tehdä tämän eteen yhteistyötä. Vain yhdessä voimme rakentaa Mikkelistä elinvoimaisen kaupungin. Ymmärtävänä ja neuvottelevana joukkuepelaajana pystyn toimimaan yhteistyössä muiden puolueiden kanssa, mutta uskallan ottaa asioihin kantaa omien ja puolueeni edustamien näkemysten mukaisesti.

Rakentava ratkaisija Mikkelin parhaaksi!