Ismo Rahikainen

Ehdokasnumero 166

Mikkelin on pidettävä huolta kaikista asukkaistaan (vauvasta vaariin) ja taattava kaikille tasapuoliset mahdollisuudet mahdollisimman hyvään elämään 

Ismo Rahikainen, 62-vuotias myyntineuvottelija, eläkkeellä.

Olen asunut koko ikäni Mikkelissä ja siitä suurimman osan Lähemäellä, jossa asun nykyisinkin. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta. Olen toiminut kaupunkimme eri luottamustehtävissä vuodesta 1977 lähtien, joten minulla on pitkä kokemus kuntapäättäjänä. Olen myös toiminut aktiivina useammassa urheiluseurassa sekä muissa kansalaisjärjestöissä. Harrastuksiini kuuluvat jalkapallo, musiikin kuuntelu sekä järjestötoiminta.

Kuntapäättäjänä haluan vaikuttaa Mikkelin elinvoiman kehittämiseen, johon kuuluvat mm. työpaikkojen luominen ja asukkaiden monipuoliset palvelut.  Tämän mahdollistaa kuntalaisten, poliitikkojen, virkamiesten sekä elinkeinoelämän aktiivinen ja toisten näkemyksiä kunnioittava yhteistyö.  

Tärkeänä osana kaupunkikuvaa pidän liikuntapaikkojen kehittämistä luontoarvoja kunnioittaen. Kalevankaan aluetta tulisi kehittää jo nykyisten palvelujen lisäksi vielä kattavammaksi liikunta-, ulkoilu- ja virkistysalueeksi hyödyntämällä mm. alueen rikasta luontoa.

Koulu- ja kulttuurikaupunkina Mikkelillä on hienot perinteet. Kaupungin pitää vaalia tätä perinnettä ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan kehittämään sitä olemalla aktiivinen esimerkiksi yliopistotasoisen opetuksen saamiseksi Mikkeliin.

Mikkelin on pidettävä huolta kaikista asukkaistaan (vauvasta vaariin) ja taattava kaikille tasapuoliset mahdollisuudet mahdollisimman hyvään elämään. Laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut, riittävä oppimisentuki peruskoulussa sekä riittävä hoitohenkilökunnan määrä sekä omassa kodissa että hoitolaitoksissa asuvilla vanhuksilla ovat jokaisen kuntalaisen perusoikeuksia.