Puheenjohtajan pörinää 10.6.2017

Ajankohtaista

Kunnallisvaalit on pidetty ja lopputulos on meidän puolueen osalta tyydyttävä. Vaalien jälkeen alkoi välittömästi puolueiden paikkaneuvottelut, jotka saatiin päätökseen 28.5.2017 allekirjoitukseen.

Neuvotteluissa sovittiin puheenjohtajistoista, varapuheenjohtajista sekä tasa-arvo sisällytettiin tähän pakettiin. Samalla sovittiin myös lautakuntien ja kuin konsernin yhtiöiden hallitusten paikoista. Kokouksia käytiin kahdeksan kertaa, sen lisäksi moni puolue kävi vielä erikseen kahden keskisisiä neuvotteluja.

Vaalituloksen mukaisesti edettiin niin, että SDP oli kokoonkutsuja ja tässä tapauksessa kunnallisjärjestö ja sen puheenjohtaja eli allekirjoittanut. Kokoukset käytiin hyvässä hengessä ja tasapuolisesti myös pienpuolueet mukaan ottaen.

Kaupunginhallituksen konserni- ja elinvoimajaoston jäsenmääräksi esitetään 9 jäsentä. Valtuusto valitsee jaoston puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa. Neuvottelijat esittävät tätä tarkoittavat muutokset tehtäväksi kaupungin hallintosääntöön ennen kuin valtuusto tekee valinnat.

Neuvottelijat esittävät kaupunginhallitukselle, että konserniyhtiöiden hallituksissa luovutaan henkilökohtaisista varajäsenistä.

Puolueiden kunnallispoliittisen työn keskeisenä tavoitteena valtuustokauden aikana on hakea yhteistyössä toimenpiteitä Mikkelin kaupungin elinvoiman vahvistamiseksi ja siten varmistaa mikkeliläisten työllisyyden paraneminen, laadukkaat ja riittävät palvelut sekä vahvistuva Mikkelin kaupungin talous.

Kunnallisjärjestön edustajisto oli linjannut tavoitteet ja niistä pyrittiin pitämään kiinni. Neuvottelijoille annettiin kuitenkin vapaat kädet tapauksissa joissa pitää hieman luovia, jotta saavutettaisiin jokin toinen paikka.

Sunnuntaina puolueet pääsivät toteamaan, että yhteinen näkemys on saavutettu ja SDP Mikkeli sai seuraavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja paikat:

Kaupunginhallitus, puheenjohtaja Markku Aholainen, jonka hän sai äänestyksen jälkeen Arton hävittyä äänestyksessä.

Mikkelin työväenyhdistyksen jäsen sai lisäksi paikan uudessa Konserni ja elinvoimajaostossa, jonka rooli tulee varmaan alun lähdön jälkeen muokkautumaan. Näillä sivuilla tulee myöhemmin yhdistyksen jokaisen jäsenen tiedot mihin lautakuntaan tai konserniin tai mihin muuhun kuuluu. Nimet julkistetaan kun valtuusto on 12.6. kokouksessaan hyväksynyt kaikki luottamuspaikat.

Tämän vuoden kevät ja osittain talvikin on mennyt ensin vaaleissa ja niiden järjestämisessä sekä sen jälkeen luottamuspaikkaneuvotteluissa. Vielä neuvotellaan piirin paikoista, toivottavasti ne saadaan ennen juhannusta valmiiksi.

Vaalit käytiin ehdokkaiden kanssa hyvässä yhteistyössä, riippumatta mihin yhdistykseen ehdokas kuului. Samoin pitää myös korostaa, että luottamuspaikkaneuvotteluissa oli vastaava henki ja sen johdosta nämäkin saatiin nopeasti tehtyä ilman soraääniä.

Kun juhannus koittaa on aika levähtää ja nauttia kesän lämmöstä jos se jossain vaiheessa tulee.

Heinäkuussa aloitetaan maakuntavaalien valmistelut, ennen kaikkea ehdokkaiden kartuttamisella. Samalla pitäisi myös analysoida kuntavaalien tulosta ja niihin kohdistuneista vaalikiertueista, pitää miettiä tuottaako jokin toisenlainen esillä olo toisenlaisen tuloksen.

Tällä tuloksella eletään seuraavat neljä vuotta, kaikilla on paljon tekemistä, ollaan sitten valtuustossa tai konsernin yhtiöissä. Mikkelin hyväksihän me jokainen yritämme työtä tehdä ja viedä kaupunkiamme ja elinympäristöämme turvallisesti eteenpäin.

Kesämökkimme Susiniemi sai lisäterassin ja uudet sisääntuloportaat, joten tilaa ulkona olemiseen lisääntyi huomattavasti. Toivotaan, että yhdistyksen jäsenet ja muut ulkopuoliset sitä vuokraisivat. Tästäkin löytyy kuvia nettisivuillamme.

Kesää ja lämmintä ilmaa sekä juhannusta odotellen toivoopi,

Kari Ojala

Kommentoi